lauantai 8. joulukuuta 2018

Huiskautuksia ym

Taivas on ollut pilvessä. Valokuvaaminen ei oikein ole ottanut tuulta purjeeseen. Itsenäisyyspäivänä kokeilin pitkästä aikaa huiskautuskuvia. Kamerasta löytyi myös muutama aiempi kuva.
Kuvan olen ottanut elokuussa, mutta sävy on sama kuin nyt ulkona.

Marraskuun loppupuolella oli pari aurinkoista päivää. 

Harmaapäätikka on palannut Leppälään. Se ei vain halunnut tulla kuvatuksi



Aurinko värjäsi taivaan. Tämä on värikkäämpi kuin luonnossa. Tällainen oli kuitenkin tallentunut kameraan.

Tämä vastaa paermmin todellista väriä.
Saimme lunta. ONNEKSI, sillä maisema valostui ilman aurinkoakin. Lukema on vanha. Lunta on tullut sen jälkeen lisää. Kaivan varmaan sukset esiin huomenna.


Loppuun huiskautuskuvat. Vähän tylsiä, mutta niitä oli mukava tehdä.






keskiviikko 5. joulukuuta 2018

Suomen itsenäisyyspäivä

Vuosi sitten suomen 100-v päivän kunniaksi Hepoköngäs juhlavalaistiin. Nämä kuvat ovat olleet esillä, mutta näiden kuvien avulla haluan toivottaa hyvää itsenäisyyspäivää kaikille blogini seuraajille.
Juhlavalaistuskuva viimevuodelta.


Valomaalauskuva joskus aiemmin.

maanantai 12. marraskuuta 2018

Pikapäivitystä.

Harmaata harmaata. Siispä kuvaaminen aika haasteellista. Nyt Leppälän tienoilla on kuukkelit ja harmaapäätikka taas palanneet. Niitä kuvailin viikonloppuna, mutta eipä oikein valo riittänyt.

Lisäilin myös loppukesän ja syksyn kuvia.