Puolangan hautausmaalla kuvattua

Puukiipijää olen nähnyt Puolangan hautausmaalla viime syksynä ja eilen. Aamulla lähdin toiveikkaana kameran kanssa. Ilma olisi ollut täydellinen kuvaukseen, mutta eipä lintua silloin näkynyt. Päivällä kävin anoppini kanssa haudalla viemässä orvokkeja ja kuinka ollakkaan näin linnun monta kertaa. Valo olisi ollut aika hyvä, vaikka vähän kova, mutta mutta....Kameraa ei tietenkään ollut mukana.
Kun pääsin kotiin lähdin toiveekkana kuvaamaan. En viitsinyt ottaa jalustaa mukaan, kun linnun näkeminen oli niin epävarmaa. Ja aikani kierreltyä äkkiä huomaanin puunrungolla pienen linnun joka kiiperi ylös päin. Kiireessä ensimmäisestä kuvasta tuli todella epäselvä varsinkin kun lintu maastoutuu niin hyvin. Pari otosta sain. Eivät ole oikein hyviä, mutta jääpä nälkää lähteä uudelleen ja sitten jalusta on varmasti mukana.

PUUKIIPIJÄ

Voi miten pienen pieni ahertaja voikaan ilahduttaa ilmestymisellään.

 

Puukkipiä kurkistaa pesältään, joka on lahon puun kaarnan alla. Vatsan valkoinen osa toimii heijasteena, kun lintu etsii ruokaa kaarnan välistä. Luin kirjasta....

 

Terävä nokka helpottaa hyönteisten pyydystämistä esim. kaarnan koloista.

Taas arvioin tarkennuspisteen väärin, eikä lentokuva onnistunut. Laitoin kuvan sivuille, jotta kaikki ymmärtävät valokuvauksen haasteellisuuden varsinkin liikkuvien kohteiden osalta.

Pesän siivousta.

Hyvä suojaväri takaa turvallisen pesälle menon.

Lentokuvat vaativat vielä uusia kuvausreissuja.

Olin ajatellut, että lintu lähtee toiseen suuntaan lentämään ja säädöt sen mukaiset. Eipä totellutkaan ajatustani.   
          

Lintu on pieni, mutta kynnet ovat suhteessa pitkät. Ne helpottavat puunrungolla liikkumista.

Muita kulkijoita

Kierrellessäni kuvasin muutakin mitä näin. Läheisten hautojen lisäksi eri eläimiä.

Mikäpä olisi parempi kuvauskohde hautausmaalla kuin suruvaippa.

Lienekkö yhtään hautausmaata missä ei orava olisi tottunut ihmisiin. Tämäkin yksilö söi rauhassa, vaikka kuljin hiljalleen aivan vierelle ja nappasin muutaman kuvan.