lauantai 18. heinäkuuta 2015

Harmaasieppo

Miehen kotitalon pihapiirissä pesii harmaasieppo. Tätä taitavaa hyönteisten pyydystäjää oli mukava seurata. Pesä vain oli ulkorakennuksen räystään alla varjossa ja siksi vaikea kuvata. Harmaasieppo istui aina marjapensaan tuen päähän. Pääsin autostni kuvaamaan aika läheltä lintujen häiriintymättä. Rautanaula pilasi suurimman osan kuvista.

Tämä ahkera lintu jaksoi tuoda aina vain uudestaan ruokaa poikasilleen.
Pesä varjossa räystään alla teki haasteelliseksi kuvata ruokintaa. Autoni oli piilokojuna, joten linnut eivät häiriintyneet.

Linnulla oli tapana istua aina samaan kohtaan. Lintu tarkkaili ympärilleen. Heti hyönteisen havaitessaan se nappasi sen taidokkaasti ilmasta.


Välillä toinen vanhemmista lämmitti poikasiaan, vaikka pesä alkoikin muutta liian ahtaaksi.
 Kymmenen päivää aiemmin emo vielä mahtui hyvin pesään.
Eilen 22.7. poikaset eivät enää kunnolla mahtuneet pesään.
"Voi että, kun vettä sataa ja naulakin on edessä."
Neljä hiirihaukkaa kaarteli läheisen etsän yllä, mutta eivät tulleet eilisen tapaan talonylle, joten lähikuva jäi saamatta.

Lentäviä pääskysiä olen yrittänyt kuvata useinkin, mutta eivät oikein onnistu varsinkin, kun jalusta jäi pois matkasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Klikkaa kirjekuorta ja kirjaudu omaan sähköpostiisi. Kommentti tulee siis sähköpostiini ja kommentti osassa näkyy vain lähettäjän nimestä tai oman asetuksesi mukaan.