lauantai 25. maaliskuuta 2017

Taas hiihtoretkellä ja riistskameran todiste

Eilen aamulla oli taas mitä upein aamu lähteä hiihtämään metsäsuksilla. Pakkasta muutama aste ja aurinko paistoi. Suuntasin taas majavalammille. Hieno ilma innosti hiihtämään kauemmin kuin ensin ajattelin. Aamulla oli sellainen suksikantohanki ettei paremmasta väliä. Sukset upotti vain muutaman sentin. Aurinko lämmitti lumen pintaa. Sen seurauksena loppumatkasta muodostui kunnon hikilenkki. Ylämäkeä noustessa tulee muutenkin kuuma, mutta suksien pohjaan tarttuva lumi teki kelistä lievästi sanottuna raskaamman. Leppälässä olo oli mitä onnellisin. Tänä aamuna kuvia siirtäessä koneelle onnellisuus lisääntyi, kun riistakameraan oli tallentunut todiste.
Ensin ajattelin lähteväni nousemaan vaaran laelle, mutta päätinkin lähteä taas alas majavalammin suuntaan.
Kuten olen aiemmin kirjoittanut, niin tykkään kuvata pintaakin välillä. Lähtiessäni liikenteeseen kuvasin aamuauringon muodostamia sinisiä varjoja kinosten pinnassa.





"Tölökänpönttö" odottaa asukkaitaan.

Toivoin näkeväni pohjantikkoja. Näinkin ja kuulinkinniitä, mutta ne olivat niin kaukana etten yrittänyt ottaa kuvaa. Ruolailun jäljet jäi vain kuvattavaksi.

Majavan ja saukon jälkiä näkyi.



Lumitianne vaihtelee paljon vuosittain. Tässä majava on muutama vuosi sitten aloitellut puun kaatoa padon vierestä . Silloin lunta on ollut puoli metriä enemmän.

Eläimiä en nähnyt, niin päätin ottaa itsestäni varjokuvan.



Varjot kiinnostaa.s

Käävät ja pahkat ovat myös sellaisia joita kuvaan. Näihin sairaisiin puihin tekee kolopesiät usein kotiaan.


Vielä kymmenen aikoihin varjot olivat sinisiä, mutta pian ne muuttuivat harmaiksi.

Tässäkin pohjantikka oli ruokailemassa, mutta pysytteli puun takana. En viitsinyt mennä häirittsemään.

Pieni piipertäjä on kulkenut.

Varjoissa ei ollut loppumatkasta enää sinistä.


Tälläinen pieni hämähäkki oli minulla matkaseurana. Tämä kulki latua pitkin. Onneksi näin sen ja nostin sen turvaan. Tosin hämähäkkikammoiset olisivat sanoneet, että olisit hiihtänyt päältä. Hämiksellä oli vain noin puoli cm vartalo. Kuvattu loittorenkaiden avulla ja siksi näyttää suurelta. Kuvaa on vaalennettu, koska hämis oli varjossa.
Kunnon "piikit" jaloissa.
Ja se todiste tähän loppuun. Kirjoitin aiemmin, että metsot aloittelevat jo soidinta.

Minä vein jokin aika sitten riistakameran majavalammin viereiselle pellolle. Tässä olen tulossa vaihtamaan korttia. Jalassani Ruotsin armeejan vanhat puiset metsäsukset. Ne ovat palvelleet oikein hyvin. Ne ovat sopivan lyhyet, jotta voi seikkailla tiheämmässäkin metsässä.
Kyllä vain.... metso on soitimella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Klikkaa kirjekuorta ja kirjaudu omaan sähköpostiisi. Kommentti tulee siis sähköpostiini ja kommentti osassa näkyy vain lähettäjän nimestä tai oman asetuksesi mukaan.