sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

kesä parhaimmillaan

Nyt on kesä parhaimmillaan. Kaikkeen uuteen tulee kiinnitettyä huomiota. Talviturkki on heitetty ja pipo myös. Olen sukulaispojan kanssa yrittänyt bongata lintuja. Taitavat olla pesimässä, kun hiljaista on. Jotakin on kuitenkin nähty ja kuultu. Olemme nukkuneet pari yötä teltassa. Meillä on joustinpatjat, joten huono selkänikin kiittää. Onpa hapekasta nukkua. Hyvin on tarennutkin, kun tarpeeksi peittoja päällä. Yöllä heräsin kylmään, kun olin potkinut peitot pois, mutta sitten aamulla taas kuuma. Ihana herätä lintujen lauluun. Harakan laulu ei niin ihana, mutta kuitenkin. Eilen rekkojen ja mopojen äänet vähän häiritsi, mutta vain hetken. Kuvia olen ottanut paljon, mutta niissä on ihmisiä enkä voi niitä tänne laittaa.
Haarapääsky pyöräretkellä (26,10km)


Tuolla jossakin on mökkimme.

Harmaasieppo pihlajassa, jossa lehti vasta puhkeamassa.

Tavi mökkirannassa.

"villasukat lähtivät sukulaispojalta eilen kellumaan"

Eilen kaarnavene lähti maailmalle, mutta illalla se oli palannut rantaan.

Sukulaispojan (9-v)ottama kuva. Pilvet sattuivat juuri silloin tulemaan, vaikka koko päivä oli aurinkoinen. Lintuja odotettiin moneen otteeseen. Lopulta yksi tuli lähelle rantaa.

Tämä myös on hänen ottama kuva, mutta sitä rajasin ja suoristin hänen toiveestaan.


Rannasta löytyi paljon tutkittavaa kuten hieno seitti.

Saunareissulla lähti talviturkki ja pipo. Innostuimme käymään monta kertaa järvessä. Pitkiä uinteja ei kuitenkaan viitsinyt tehdä, kun en ole vielä riivonnut rantaa mudasta ja roskista. Ranta matala ja vesi jo +19 astetta.

Kuvasin pärekoria saunassa ollessa, kun olimme vilvoittlemassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Klikkaa kirjekuorta ja kirjaudu omaan sähköpostiisi. Kommentti tulee siis sähköpostiini ja kommentti osassa näkyy vain lähettäjän nimestä tai oman asetuksesi mukaan.