perjantai 4. elokuuta 2017

Taas usva-aamun kuvauksia

Menin viiden tienoilla taas rannalle kuvaamaan usvaa. Ja niinhän se kävi, että usva ei taaskaan värjäytynyt punaiseksi. Minulla ei ollut suunnitelmissa lähteä usvaa kuvaamaan. Eilen aamulla meidän takapihalla oli kettu ja toivoin sen tulevan tänäkin aamuna, mutta en ainakaan nähnyt. Kerta olin hereillä niin samapa tuo oli lähteä. Enkä kadu. Usvassa on vain jotakin taikaa. Kaikki  tuntuu pysähtyvän. Ajatuskin rentoutuu ja on helppo hengittää.

Horsma on tämän kesän kuvauskohde näköjään. On se vaan niin kaunis. Harmi kun se leviää vain liikaa niin sitä ei arvosteta.

Varoitus: Kuvamaratoni tulossa. Heitän taas paljon kuvia ja tuskin jaksan niitä karsia. Aurinko paistaa ja tekee mieli ulos.
Tämä kylläkin on eilen illalla otettu kuva.



Nuori västäräkki usvan keskellä taas kuvattuna.

Usvassa linnuistakin tulee pehmeitä. Tarkennus on vaikeaa ja usein tarkennankin manuaalisesti.




Pääskysiä lenteli usvassa ja pysähtyivät aivan lähelle levähtämään. Nämäkin ovat nuoria lintuja.







Vielä kerjäsivät ruokaa, kun emo lensi ohitse.

Ei tahtonut nähdä montaa metriä kaurmmaksi.

Siitepöly oli tehnyt hauskoja kuvioita veden pinnalle.




Kalasaalis menossa perheelle
Kylläinen perhe matkalla kaislikon suojiin






Varmaan Puolangan kuvatuin vene.





Usva sakeni niin paljon, että kävin välillä kotona










































Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Klikkaa kirjekuorta ja kirjaudu omaan sähköpostiisi. Kommentti tulee siis sähköpostiini ja kommentti osassa näkyy vain lähettäjän nimestä tai oman asetuksesi mukaan.