Mäyrä takapihalla syksyllä 2014

Syksyllä tapahtui mukava yhteensattuma. Mieheni oli jutellut kaverinsa kanssa mäyrästä. Hän oli kertonut, ettei ollut ikinä nähnyt elävää mäyrää. Samana iltana katsoin ikkunasta ulos ja ihmettelin mitä jälkiä oli maassa. (Vähän aikaisemmin oli satanut ensilumi, joka pian kylläkin suli pois.) Ajattelin, että naapureiden kissat olivat käyneet tappelemassa takapihallamme. Seuraavana aamuna mieheni pyysi minua katsomaan, että mikä kumma elukka tuolla ulkona on ja samassa mäyrä oli kääntänyt päätään ja silloin selvisi, mikä oli tehnyt illan aikana jääljet. Mäyrä kävi ruokailemassa linnun ruokintapaikan alla muutaman kerran. Se ei häiriintynyt sisällä tulevista valoista eikä salamasta.

Aina kuvausreissulla kaikki ei mene putkeen kelin suhteen. Olin katselemassa majavan tekemää patoa ja pesää. Aamulla keli oli mitä parhain. Innostuin olemaan retkellä kolmisen tuntia. Aurinkoinen ilma lämmitti lumen pehmeäksi. Vanhat Ruotsin armeejan puusukset keräsi kiitettävän paljon lunta. Välillä ei voinut puhua hiihtämisestä vaan tasapainottelevasta lumessa rämpimistä se enemmän oli. Minulla ei ollut kiire minnekään ja nautin kaikesta huolimatta hikitreenistäni.

Paluumatkalla löytyi kauan kadoksissa ollut autokin. Puolangallako lunta? Eipä enää kohta ole, kun jo noin paljon on sulanut.

Eilen kuvasin Sylvi- siskon ja hänen miehensä Ahti Härkösen kanssa auringonpimennystä. tässä yksi oma otos. Sylvi piti hitsauslaseja linssin edessä, jotta sain keskittyä kuvaamiseen. Ahti härkösellä oli kameran linssin edessä suotimia ja hitsauslasin palanaen.

Hömötiainen tarkkailun alla

Kuten arvasinkin en oikein jaksa pitää yllä blogiani. Toissapäivänä istuin "haaskalla" eli lintujen ruokintapaikalla ja sain muutaman kuvan hömötiaisista. Otin monta kuvaa, mutta tallensin vain osan. On nuo linnut niin vikkeliä otuksia. Pyrin saamaan tavallisten pönötyskuvien lisäksi kuvia, jossa siivet ovat auki. Niitä seuraamalla pääsinkin VÄHÄNperille milloin ne avaavat siivet. Muutamaan kuvaan olen tyytyväinen.

Kameran kanssa tulee tarkkailtua ympäristöä tarkemmin. Siispä kerran osui silmiin tämä untuva. Kuvaushetkellä ilma oli harmaa, mutta kuvatessa ilman harmaus unohtui ja kaikki oli niin kevyttä.
Tiedän, että untuvaa on kuvannut moni, mutta se ei haitannut minun intoani kuvata.
Yleensäkkin minulle on tärkeintä tehdä asioita kuin se mitä saan aikaseksi.

Aloitin blogin ystävien pyynnöstä.

Hei!
Olen puolankalainen puoliaktiivinen valokuvaaja. Valokuvausta olen harrastanut aktiivisesti vasta muutaman vuoden tähän palaan. Joskus vuosikymmeniä sitten harrastin sitä jonkin verran, mutta elämä vei ja harrastus jäi.
Kävin vuonna 2009- 2010 erä- ja luonto-oppaaksi. Siellä valitsin luonnon katselu ja kuvaus suuntautumis- jaksokseni. Kuljin luonnossa pienen kameran kanssa ja innostuin lähtemään opiskelemaan valokuvausta Limingan taidekouluun. Kun järjestelmäkamera alkoi tulla tutuksi ostin itselleni oman kameran "joululahjaksi" 2012.
Nyt kamera kulkee mukana lähes aina vapaa-ajallani. Tosin vapaa-aikaa ei tunnu olevan tarpeeksi. Tämän sivuston tarkoitus on jakaa omia kuvia, kun sitä on niin kovasti pyydetty. Minulla on jo muutamia kuvia Puolangan kameraseuran sivuilla.
Kuvat tulevat varmaan olemaan enimmäkseen luontokuvia, vaikka muukin kuvaus kiinnostaa. Lähinnä tavotteenanai on saada mielenkiinoisia taidekuvia, mutta tavoite on vielä saavuttamatta.

Ensimmäiseksi kuvakseni laitan "omakuvan" . Teoksen nimi on kuoleman pelko. Se on ensimmäinen näyttelyssä ollut kuva. Kuva on otettu yhdellä otolla. Siinä ei siis ole kahta kuvaa päällekäin kuten monet ovat luulleet.