sunnuntai 30. elokuuta 2015

Soutelua kameran kera

Oli niin hieno loppukesän päivä. Ihana oli lähteä soutelemaan. Aluksi järven pinta oli aivan tyyni, mutta välillä alkoi vähän tuulla. Aurinko paistoi suurimman osan aikaa. Olin nähnyt joutsenperheen. Pieni toive oli, että näkisin sen uudelleen ja saisin kenties kuvankin.
Kyllähän se toive toteutuikin. En soutanut lähelle, ettei perhe häiriinny.
Soutaessani suuri varisparvi lensi ylitseni 
Ne laskeutuivat aika lähelle minua. Annoin veneen lipua rantaa kohden.

Istumaoksasta tuli tappelu



Kohtasin telkkiä. Parvi lensi ohitseni, mutta yksi jäi uiskentelmaan lähettyvilleni.

Lintu ei juuri minusta välittänyt vaan sukelteli siinä tovin


Aikansa sukelleltuaan se ui vähän matkan päähän. En viitsinyt enää kuvata sitä.
Tuolla jossakin on mökkimme.Sinne pitäisi jaksaa vielä soutaa. Loppumatkan otin rennosti ja menin puoliksi pitkälleen veneeseen ja annoin vain veneen kulkea kohti rantaa. JA MINÄ NAUTIN OLOSTANI! Hyvä retki taas takana. Sopivasti ehdin kotiin enne kuin alkoi sadekuuro saapui.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Klikkaa kirjekuorta ja kirjaudu omaan sähköpostiisi. Kommentti tulee siis sähköpostiini ja kommentti osassa näkyy vain lähettäjän nimestä tai oman asetuksesi mukaan.