torstai 15. joulukuuta 2016

Ihanaa ja rentouttavaa.

Eilen päivällä lähdimME Leppälään. Tarkoitus oli lähteä aikaisemmin toiveena hiihtää ja valokuvata, kun aurinko paistoi. Lähtö hälläytyi, mutta se olikin minun onni. Auringon viime säteet tekivät maiseemasta kauniin. Ihmettelin miten voinkaan olla näin onnekas. Hiihtelin puhtaassa pakkassäässä. Kaikki kivut "unohtui" ja vain nautin. Otin kameran lintuputkella mukaan, mutta piti palata taloon ja vaihtaa maisemaputkeen. En ole oikein maisemakuvaaja, mutta luonto tekee minustakin välillä sellaisen. Kolmannella kerralla kävin hiihtämässä ilman kameraa. Vaaraan on muodostumassa tykkyä. Joku päivä sitten tykkykuvaukseen. Ennen kotiin lähtöä otin vielä valomaalauskuvia. Alkuun kaksi kuvaa matkalla Ouluun Utajärveltä maanantailta. Olin Oulussa yötä ja tarkoitus oli valokuvata myös kaupunkikuvia täysikuussa, mutta jalusta jäi pois matkasta ja aika meni muutenkin niin siivillä, ettei kuvaaminen kiinnostanutkaan.

Nyt tulee paljon saman tyyppisiä kuvia. Pääsettepä mukaan hiihtoretkelleni, kun taivas muutti väriään.. Hiihdin pääasiassa pellolla ristiinrastiin. Poikkesin vain välillä metsään. Pellot ovat sen verran rinteessä, että syke nousee välillä kivasti. Alamäessä vauhti meni välillä liiankin kovaski vanhoille puisille metsäsuksilleni. Muuten ei pelottanut, mutta tuo kamera vaatii suojelua. Polvikin reistailee nyt kunnolla selän lisäksi, niin ei tee mieli kaatua. En onneksi kaatunut ja olo oli onnellinen koko illan. Puolen tunnin päikkärit maisuivat.
Ysvaa oli hetken matkalla Ouluun.

Pian taivaas alkoi selkeentyä. Kuva Utajärven Särkijärven pelloilta.

Kuurainen riihi Leppälässä oli tänään useassa kuvassa. Pidän sitä kauniina juuri kuuraisena. Tämän kuvan otin juuri kun tulimme Leppälään. Taivas oli värjäytynyt keltaiseksi.

Lähdin nousemaan pellon rinnettä juuri kun auringon viimeiset säteet osuivat puiden latvaan.



Punatulkku lensi sopivasti punertavana puun latvaan, kun aurinko värjäsi maisemaa hennon oranssiksi.

Käpytikat tarkkailivat minua useaan otteeseen.

Toisen hiihtolenkin aikana alkoi taivas muuttua oranssin kautta violetiksi.






Taivaan väri heijastuu kauniisti hangillekin. Oikealla Leppälä ja taustalla riihi.

Väri vaihtui hyvin nopeasti, mutta säärin myös kameraa, jotta saisin lisää mystiikkaa. Koneella piti vielä vähän säätää.




Riihi ennen kotiin lähtöä valomaalauksella.

1 kommentti:

Klikkaa kirjekuorta ja kirjaudu omaan sähköpostiisi. Kommentti tulee siis sähköpostiini ja kommentti osassa näkyy vain lähettäjän nimestä tai oman asetuksesi mukaan.