perjantai 12. heinäkuuta 2019

Merikotka Puoalngalla.

Tänään kävin Leppälässä ja majavalammilla. Näin paljon lintuja ja perhosia. Vieno toive oli, että näkisin ritariperhosen ja saisin vielä kuvankin siitä. Halkojen ladonnan lomassa näin hiirihaukan ja jonkin suohaukan, mutten ehtinyt saada siitä kuvaa. Majavalammilla oli kova vilske. Aurinko paistoi kauniisti mennessä. Sitten meni pilveen. Äkkiä alkoi varoitusäänien konsertti. Kesti hetken ennen kuin tajusin, että kotka kaartelee taivaalla. Ajattelin, ,että onko tuo maa- vai merikotka. Kuvien tarkastelun ja muilta varmistuksen saannin jälkeen se osoittautui nuoreksi merikotkaksi. Ensimmäisen kerran näin merikotkan Puolangalla.
Laitoin myös muutaman muun kuvan.


















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Klikkaa kirjekuorta ja kirjaudu omaan sähköpostiisi. Kommentti tulee siis sähköpostiini ja kommentti osassa näkyy vain lähettäjän nimestä tai oman asetuksesi mukaan.