maanantai 29. elokuuta 2016

Viimeiset kesäpäivät.

Nyt on todettava, että kyllä se kesä on oikeasti loppumassa. Eilen kävimME metsäretkellä. Ilma oli mitä mainioin, mutta kyllä tuulessa oli jo syksyn tuntua. Onneksi osaan nauttia Suomen eri vuoden ajoista. Jokaisesta löytyy jotakin ihanaa. Tänä vuonna marjaa sai pakastimet täyteen.
Poro on saanut kasvatettua sarvensa. Se on jo kalunnut sarvet puhtaaksi.

Nyt meillä on kaksi koti eläinetä. Oikeasti meillä ei ole omia poroja, mutta nämä asustavat Leppälän puimalassa.

Mökillä illat ovat jo hämäriä, kun vielä pari viikkoa sitten samaan aikaan aurinko valaisi kunnolla.

Eilinen retki suuntautui toiselle majavajoelle. Täältä majavat ovat metsästetty. Muutama vuosi sitten tähän kohtaan ei ollut mitään mahdollisuutta menna tavallisilla kumikengillä.
Kuukkelien pesintä on onnistunut. Näimme viisi kuukkelua klerralla. Palatessamme metsästä  varmaan samat kuukkelit tulivat lähelle. Lentokuvat eivät oikei onnistuneet, kun en ehtinyt asettauta aloilleen.

Tilhillä myös paljon poikasia. Kuva jäi tummaksi.

Tilhet menevät jo pihlajiin. Ruokailu on aika rauhallista. Ne syövät hetken kerrrallaan ja lähtevät jatkamaan matkaa.
Suruvaippa yritti lämmitellä eilisessä auringon paisteessa. Tuuli oli sen verran kylmää, että siiven alapinta oli parempi keräämään lämpöä.

Tämä yksilö vilautti hetken siipiään auki. Ehdin ottamaan kaksi kuvaa. Yllätyin siipien punaisuudesta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Klikkaa kirjekuorta ja kirjaudu omaan sähköpostiisi. Kommentti tulee siis sähköpostiini ja kommentti osassa näkyy vain lähettäjän nimestä tai oman asetuksesi mukaan.