sunnuntai 18. joulukuuta 2016

tykkyä ja usvaa

Sama maisema näyttää niin erilaiselta usvassa. Eilen kävin hiihtämässä metsäsuksilla. Oli ihana hiihtää. Reissu meni hyvin yhtä puron ylitystä lukuun ottamatta. Kaaduin polvilleni enkä ollut päästä ylös. huuto kuuluu varmaan vieläkin☺

Jos haluat nähdä kuvat suurenpana, niin klikkaa kuvan päältä.





Illalla kotikatu näytti ankealta


torstai 15. joulukuuta 2016

Ihanaa ja rentouttavaa.

Eilen päivällä lähdimME Leppälään. Tarkoitus oli lähteä aikaisemmin toiveena hiihtää ja valokuvata, kun aurinko paistoi. Lähtö hälläytyi, mutta se olikin minun onni. Auringon viime säteet tekivät maiseemasta kauniin. Ihmettelin miten voinkaan olla näin onnekas. Hiihtelin puhtaassa pakkassäässä. Kaikki kivut "unohtui" ja vain nautin. Otin kameran lintuputkella mukaan, mutta piti palata taloon ja vaihtaa maisemaputkeen. En ole oikein maisemakuvaaja, mutta luonto tekee minustakin välillä sellaisen. Kolmannella kerralla kävin hiihtämässä ilman kameraa. Vaaraan on muodostumassa tykkyä. Joku päivä sitten tykkykuvaukseen. Ennen kotiin lähtöä otin vielä valomaalauskuvia. Alkuun kaksi kuvaa matkalla Ouluun Utajärveltä maanantailta. Olin Oulussa yötä ja tarkoitus oli valokuvata myös kaupunkikuvia täysikuussa, mutta jalusta jäi pois matkasta ja aika meni muutenkin niin siivillä, ettei kuvaaminen kiinnostanutkaan.

Nyt tulee paljon saman tyyppisiä kuvia. Pääsettepä mukaan hiihtoretkelleni, kun taivas muutti väriään.. Hiihdin pääasiassa pellolla ristiinrastiin. Poikkesin vain välillä metsään. Pellot ovat sen verran rinteessä, että syke nousee välillä kivasti. Alamäessä vauhti meni välillä liiankin kovaski vanhoille puisille metsäsuksilleni. Muuten ei pelottanut, mutta tuo kamera vaatii suojelua. Polvikin reistailee nyt kunnolla selän lisäksi, niin ei tee mieli kaatua. En onneksi kaatunut ja olo oli onnellinen koko illan. Puolen tunnin päikkärit maisuivat.
Ysvaa oli hetken matkalla Ouluun.

Pian taivaas alkoi selkeentyä. Kuva Utajärven Särkijärven pelloilta.

Kuurainen riihi Leppälässä oli tänään useassa kuvassa. Pidän sitä kauniina juuri kuuraisena. Tämän kuvan otin juuri kun tulimme Leppälään. Taivas oli värjäytynyt keltaiseksi.

Lähdin nousemaan pellon rinnettä juuri kun auringon viimeiset säteet osuivat puiden latvaan.



Punatulkku lensi sopivasti punertavana puun latvaan, kun aurinko värjäsi maisemaa hennon oranssiksi.

Käpytikat tarkkailivat minua useaan otteeseen.

Toisen hiihtolenkin aikana alkoi taivas muuttua oranssin kautta violetiksi.






Taivaan väri heijastuu kauniisti hangillekin. Oikealla Leppälä ja taustalla riihi.

Väri vaihtui hyvin nopeasti, mutta säärin myös kameraa, jotta saisin lisää mystiikkaa. Koneella piti vielä vähän säätää.




Riihi ennen kotiin lähtöä valomaalauksella.

torstai 8. joulukuuta 2016

harmaata talvisäätä

Talvi on tullut meillekin oiken kunnolla. Lunta on noin 30- 40cm. Pakkaset hellittivät, tiistaina oli -27 C pakkasta ja eilen meni 0 tienoille. Harmaata on ollut pari päivää. Kuulaalla pakkaspäivällä ulkoillessa kamera ei ollut mukana, joten kaunis auringon värjäämä taivas jäi vain pään kovalevylle...
Näin tänään pyrstötiaisparven. Ihailin niitä läheltä, mutta kameraa ei ollut mukana. Hakiessani kameran, niin ne piilottelivat pensasaidan takana. Ehdin saada yhden huonon kuvan. Laitan sen tänne, koska se on ensimmäinen kuva kyseisetä linnusta.


Tie loppuu harmaassa säässä. Tässä kohtaan eräs oli säikähtänyt tuiskuilman jälkeen, että tie loppuu. Maisema oli ollut kokonaan valkoinen ja tie oli näyttänyt päättyvän tyhjään. Jyrkkä alamäki alkaakin tästä. Kuva on kuukauden takaa. Nyt on lunta reilusti. Samaa harmautta vain tänäänkin.

Ensimmäinen ja ainut kuva pyrstötiaisesta.
Aurinko pilkisti pakkaspäivänä hieman.


torstai 17. marraskuuta 2016

Tietokoneongelmia

Tietokoneet ovat hyvä keksintö, mutta välillä verenpaine joutuu koetukselle, kun ne eivät toimi. Windows10 jälkeen huumori on joutunut koetukselle. Päivitys hävittää ohjelmia ja koneesta on tullut etana. Kameraa olen kuitenkin ulkoiluttanut niin ulkona kuin sunnuntaina konsertissakin.
Puolangalla talkoovoimin järjestetty tangokonsertti on hieno osoitus siitä, että jos halua on, niin omaa aikaa käytetään itselle tärkeän asian puolesta. Itse en ole suuri tangon ystävä. Se ei estänyt minua kuitenkaan nauttimasta hienosta tunnelmasta ja todella taitavista tekijöistä. Lauantaina kävin opiskelemassa tangon tanssimistakin. Viime kerrasta onkin aikaa noin 15 vuotta. Ennen niin innokas vanhojen tanssia on laiskistunut lähtemään minnekään lavoille. Kylläpä oli taito ruostunut. Ähkykin tuli tangoon....Välillä joku valssi tai rokkikin olisi tehnyt poikaa....
Laittaessani kuvat tänne voin tehdä väärin. Olen saanut  luvan levitykseen toisen käden kautta.
Pitäähän se lempitiainen taas laittaa kuviin. Viikonloppuna oli aivan ihana ilma ja valo.

Kuusitiainenkin asettautui kuvattavaksi, mutta silmänsä se jätti varjoon.


Käpytikka on yksi suosikeistani lentokuviin.


Valokuvaaminen ilman salamaa kaukaa on aika haasteellista. Niinhän se hämärähomma aina on.
Johanna Piipponen

Marko Tuovinen

Heikki Koskelo

Tanja Oguntuase

Pekka Mikkola

Johanna vaihtoi mehonkin esiintymiensä välissä.

sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Alkutalven kuvia

Tässä pieni näyte mitä olen kuvannut lähiaikoina. Klikkaa kuvaa, jos haluat nähdä sen suurempana.


Lunta tuli 2.11. Hmärä kuva, kun oli vielä hämärää aamusta. Onneksi tuo lumi valaisee maisemaa.
Ikkunan läpi kuvattu harakka. kop kop (rajasin varsin nokan kuvan reunaan)

Toiset lumet Puolangalla tälle talvelle. Tässä vaiheessa järvi vielä sula.






Puolangantalo on kirkonkylän vanhimpia taloja.










Valomaalausta Aila-siskon kanssa Hepokönkäällä. Tämä on minun valoittama, mutta valkoisen valon lamppu sammui ennen kuvaamista. Varalampussa on keltaine valo, mutta en viitsinyt muokata tätä koneella.
Ailan ja minun yhteisvalotus. Välillä tuli lunta.

Mustavalkoinan muutos koneella.


Täysin Ailan valoittama







Mökillä järvi jäässä.


Varmaan viimeinen kerta, kun lämmitimme mökkisaunan tälle vuodelle. Jouluna voimme mennä kyllä sinne, jos sää on suotuisa. Isotöistä vain, kun pitää käydä ennakkoon lämmittämässä mökkiä ja vesi tuotava mukana paitsi jos ottaa avannosta. (Kylmä vesi lämpiää vain niin hitaasti.)

Kuusitiainen aamuhämärissä

Vikkelä kuusitiainen laskeutui onneksi muutaman kerran auringon paisteeseenin. Tarkennusta en ehtinyt aivan tehdä silmään.

Kiistaa oksasta

Aamulla oli -17 C pakkasta, joten hömötiainen pörhistelee.