perjantai 27. maaliskuuta 2020

Kevään kuvasatoa. Pääosassa taitaa olla kuukkeli

Koronavirus on paha vitsaus koko maailmassa. Kevät etenee siitä huolimatta. Onneksi asun pienellä paikkakunnalla ja luonto on lähellä. Olen onnekas, kun ainakin vielä olen terveenä samoin läheiset. Pääsen harrastamaan lempiharrastuksiani. Mitä siitä vaikka ei olekaan töitä tällä hetkellä. Tämä harrastus ei enää maksa hirmusesti.













































perjantai 20. maaliskuuta 2020

Hömötiainen

Onneksi hömötiaisia on vielä. Niiden kanta on vähentynyt. Onneksi Leppälän lähellä on vanhaa metsää. Töyhtötiaista ja kuusitiaista kaipailen. Tässä muutama kuva hömpästä.














sunnuntai 8. maaliskuuta 2020

Hiihtoa, lumikenkäilyä, ulkoilu, ulkoilua, ulkoilua ja lintuja

Koko viikko oli ihanteellista ulkoilusäätä. Aloitin viime viikonloppuna ja jatkoin tähän päivään asti. Tuli testattua lumiliukukenkiä tai minusta ne olivat mieluummin lyhyet, leveät sukset. Lisäksi järvellä eräskin kilometri perinteisillä suksilla ja lumikenkäilya tavallisesta kävelystä puhumattakaan. Lisäksi potkurilla jokunen kilometri. Ihanaa aikaa!!!!!!!!!!!!!!!!! Parasta on ollut hyvä seura. Joskus seura on ollut vierellä ja joskus puhelimen toisessa päässä. Kamera oli vain parina päivänä mukana. Silloin tulikin otettua paljon kuvia varsinkin linnuista. Kovasti yritän niitä lentokuvia saada, mutta huonolla menestyksellä.








Kuukkeli vie jauhelihaa puiden koloihin.

Tässä olen, enkä muuta voi.

M halusi käveää riihen katolle, kun lumi oli tehnyt sillan.

Nämä jäljet jatkuivat pitkän matkaa.

Kotkakin näyttäytyi hetken, kun olimme palaamassa Leppälään. Ensin en tajunnut edes kuvata.




Lunta on aika paljon, mutta vähemmän kuin viime vuonna tähän aikaan.



Tämä tuli yläpuolelle istumaan ja kujertelemaan, josko toisin jauhelihaa. No toinhan minä.






Tuuli oli kovaa sunnuntaina päivällä.

Kuukkeli ei millään meinannut pysyä kepin nokassa, johon vein jauhelihaa.

Lisää kuvateksti