sunnuntai 30. heinäkuuta 2017

Usvauimarit

Aiemmin jo laitoinkin usvakuvia. Nyt tulee loput kuvat siltä aamulta. Itsekin innokkaana umarina olisin voinut mennä uimaan, jos vain olisin viitsinyt riisua untuvatakin, pitkät housut, fleesen, hanskat ja urheilukerraston. Tosin minä olinkin varautunut olemaan tunti tolkulla +5 asteen ilmassa paikallaan oloon ja valokuvaukseen.
Klikkaa kuvaa, jos haluat nähdä sen suurempana.

Tämä uimari kertoi nautiskelevan useinkin kelluen.















lauantai 29. heinäkuuta 2017

Lumme ym.

Siskon perheen mökiltä on hulppeat näkymät. Tuota tietä pitkin on hyvä lenkkeillä, sillä palatessa saa kunnon sykkeet. Vitsailin vain, että pitäisi kaataa puita, niin näkyisi vielä paremmin vaaramaisemat. (Eihän sitä kukaan huomaa, vaikka naapurin metsää kaataa...)



Palatessamme kävimme uimassa. Lumpeita oli paljon. En hoksannut ottaa laajempaa kuvaa, mutta tässä lähikuva.

Ehyimmän lumpeen edessä oli keinää, vaikka yritti ottaa eri kulmista.





torstai 27. heinäkuuta 2017

Kesän monet kasvot.

Jokin siemenhöytyvä takertunut hämähäkin seittiin.

Talitintin poikanen on jo aikuisen näköinen

Samoin variksen...

... ja harakankin melkein.

Aamu-uinnilla



Isotalvikki
Aamuisella pyöräretkellä





Vanamot vaativat uutta kuvausreissua, kun ei tuule

Muutamia valkoisia kissankelloja oli matakn varrella.



tämä kuva olisi hauska jos vain olisi tarkka.

Upea väri jollakin korennolla


Tämä perhonen tuli melko lähelle. Yritin ottaa siitä kuvaa, mutta se tuli kameran päälle aina kun lähestyin sitä. Välillä se oli minun jalalla, vatsan päällä tai käsivarrellla. Markku tuli ja ojensi kätensä ja sinne se siirtyi.

Paarmoja on ihan kiitettävästi.


Mökillä soutelin. Muuta kuvattavaa ei oikein löytynyt.

torstai 20. heinäkuuta 2017

Aamu-usvaa

Lähdin viiden maissa rannalle kuvaamaan aamu-usvaa. Toiveissa oli sellaiset kuvat, jossa usva hälvenee. Toisin kävi. Usva sen kuin tiivistyi. En jaksanut odottaa, kun en ollut syönyt aamupalaa. Nyt aamukahvia juoneena huomaan, että usva on edelleen sakeaa.










Västäräkki usvan keskellä.

Västäräkin poikanen on jo aikuisen kokoinen.














Usva-aamun uijiakin tuli. Lupaa muihin kuviin ei vielä ole tullut, joten jätin ne pois.







Kotikatukin oli usvassa