maanantai 28. syyskuuta 2015

Talviruokinta aloitettu

Oli kyllä rähinää, kun hetken seurasin kameran kanssa lintuja ruokinta-automaatilla. Monta kuvaa otinkin, vaikka valoa olisi saanut olla vähän enemmän.


Vuoroa odottamassa. Liekkö Angry birds hahmojen keksiä seurannut lintuja ruokintapaikalla....Toinen oik on niin vihaisen näköinen

Vasemmalla oleva on varamaan jokin pomo, sillä se söi kaikessa rauhassa toisten rähinöistä piittaamatta.

Katolla yleinen rähinöijä....




Tuttu talitiainen on kyllä kaunis lintu, mutta liikkeessä ei sen upeaa väritystä aina ehdi huomata.



Kuunpimennys

Heräsin vartavasten valokuvaamaan kuunpimennystä. Ajattlin ottaa ensin kuvia siten, että maisema näkyy enemmän kuuta ja sitten säädän asetukset kuuhun, mutta mutta.....
Nyt olisi kuunpimennys parhaimmillaan, mutta paksu pilviverho meni kuun eteen, joten pitää odottaa seuraavaa pimennykseen 2018. Tarkennukset menivät vähän pieleen, mutta nämä saa kelvata.










Syysilta


Valokuvauskaverini kuvaa samaa maisemaa
 Innostuimme taas tekemään luovaa kuvausta. Tässä muutama minun ottama luovavalokuva.





Saunan jälkeen vielä pari kuvaa, mutta haasteellista oli valon vähäisyyden vuoksi.

Luovaversio
Valokuvauskaverini otti myös luoviavalokuvia. Laitoin kuvan Puolangan valokuvauskerhon blogiin. Ei virallisesti ollut kerhoa, mutta hän kokeili kerhon oppeja.

torstai 24. syyskuuta 2015

syysmuuttajien kokoontumiset


Veljeni soitti, että kahdella pellolla on hanhia ja joutsenia. Minulla sattui olemaan asiaa samalle suunnalle, joten päätin lähteä heti. Matkalla näin paljonkin eri lintuja, mutta en malttanut pysähtyä. Saavuin Puolangan pohjoispuolelle aamuauringon pilkistäessä pilviverhon raosta. Pysäköin auton tien reunaan ja otin kuvia autosta käsin. Hanhet ruokailivat pellolla kaikessa rauhassa. Hiivin hiljalleen lähemmäksi "peitto korvissa". Linnut nostivat äkkiä päätään ja ajattelin jo, että olin häirinnyt niiden ruokailua. Ehdin jo nuhdella itseäni. Sitten huomasin, että taivaalla lensi pari korppia ja yksi korppi oli laskeutuneena pellolle. Pian hanhet onneksi jatkoivat ruokailuaan. Tiesin, että kuvista tulee tylsiä, mutta minulle ei tullut mieleenkään hätyyttää lintuja parempien kuvien toivossa. Lopetin kuvaamisen ja nautin raikkaasta syysaamusta.
Valkoposki hanhet ruokailemassa
Äkkiä linnut nostivat päätään kuin yhteisestä käskystä. Taivaalla lensi korppia.

Välillä osa linnuista kävi juomassa peltotien vesilätäkössä.

Linnut siirtyivät välillä yhteistuumin toiseen paikkaan ruokailemaan.
Paluumatkalla pydähdyin katsomaan joutsenia. Ajattelin ensin etten viitsi edes valokuvata niitä. Muutaman kuvan kuitenkin nappasin pajukon suojasta. Linnut oikoivat vuorotellen siipiään. Aikani kuluksi nappasin pari kuvaa variksistä, mutta tulin siihen tulokseen, että niistäkään ei saa hyviä kuvia, joten päätin lähteä pois. Äkkiä kuului lintujen kaakatus. Katsoin taakseni ja linnut nousivat lentoon. Kamerassa säädöt ei tietenkään kohdillaan, mutta hieno näky oli. Varsinkin kun linnut lensivät aivan vierestäni.
Joutsenia ja kolme kurkea oli erään pienen pellon nurkassa. Ajattelin löytyykö noin ruskeasta pellosta ruokaa.

Välillä joutsenet venyttelivät siipiään.
Hieno oli näky kun linnut lensivät aivan vierestäni. Kunnolla en vain ehtinyt tarkentaa lintujen yllättäessä minut.


Toinen joukko lähti myös lentoon.



Harmi vian, kun linnut lensivät valoa vasten, mutta koneella säätämällä sain jonkinlaisia kuvia.
Linnut lensivät vain läheiselle pellolle, joka oli viehreä. Päättelin, että olisivatkohan linnut vain yöpyneet ruskeaksi menneellä pellolla. En mennyt enää sinne kuvaamaan, kun siellä ei ollut piilopaikkoja enkä halunnut häiritä lintuja.


Torstaina näin taas muuttajia. Tällä kertaa Utajärvellä.



Sinisorsia




maanantai 21. syyskuuta 2015

Närhi ja akkametso

Kamera oli taas mukana, kun kävin vähän puolukoita poimimassa. Ilma oli pilvinen. Palokären kuulin ja näinkin. Huonon kuvankin sain, mutta sitä en nyt tähän laita. Ei oikein muutenkaan voi kuvilla pröystäillä, mutta kiva oli taas kulkea metsässä. Ainut huono puoli oli ne lukemattomat hirvikärpäset. Kotimatkalla olin ajaa ukkometson päälle, mutta onneksi sain jarrutettua. Kuvaa en ehtinyt saada, vaikka siirtyikin vain tien reunaan. Tuli toinen auto ja lintu lähti pois.

Suojaväri toimii hyvin. Ilman kameraa juuri ja juuri erotin linnun, vaikka näinkin minne se lensi.


sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Hanhiparvi

Eilen Puolangan ylitse lensi kohtuullisen kokoinen parvi hanhia. (166 kpl) Ilma oli pilvinen, joten kovin hyvää kuvaa en saanut. Tässä kuitenkin yksi.

keskiviikko 16. syyskuuta 2015

Vähäinen valokuvasato

Viikonloppuna olin taas kameran kanssa liikenteessä. Kävin siskoni kanssa Joukokylän kyläpäivillä. Siellä tuli kuvattua ihmisiä, mutta niitä en blogiin laita. Luonnosta en oikein saanut mieleisiä kuvia jotakin kuitenkin.Harmaapäätikka palasi taas maisemiin, mutta piilotteli niin hyvin lehtien suojassa, etten saanut kuvia. Yksi kuva kuitenkin tuli napattua, kun se lensi pylvääseen. Jokin korento pyrähteli edelläni, kun lähdin metsään katselemaan puolukkapaikkoja. Eipä tule paljoa puolukoita.
Harmaapäätikka palasi taas maisemiin

Korennon viimeiset hetket taitavat olla käsillä, kun siivet alkavat olla repaleiset.

Kimalaiset ja mehiläiset pääsivät vielä keräämään mettä viimeisistä kukista.
Kukat alkavat olla jo vähissä, mutta yrittää pitää.