maanantai 20. huhtikuuta 2015

Lintuja sulassa

Eilen aamulla kävin katsomassa Puolankajärven ja Ristijärven välisellä sillalla onko sulaan tullut lintuja ja lähinnä joutsenia. Kuulin, että siellä on ollut joutsenpari, mutta toiselle oli käynyt huonosti. Nyt ei näkynyt yksinäistä joutsentakaan. Aamu oli pilvinen, kutta ilahduin, kun näin sinisorsien lisäksi telkkiä.
Telkkä aloittelee soidintaan



Kinastelua sulapaikan herruudesta tapahtui koko ajan


Nyt taas rauha maassa, mutta kohta sama toistui.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Klikkaa kirjekuorta ja kirjaudu omaan sähköpostiisi. Kommentti tulee siis sähköpostiini ja kommentti osassa näkyy vain lähettäjän nimestä tai oman asetuksesi mukaan.