lauantai 6. elokuuta 2016

Mainoskuvausta

Seuraajani ovat varmaan ajatelleet, että olenko lopettanut kokonaan blogin pitämisen. Minulla oli koneessa asennuksia joita rakas veljeni teki. KIITOS hänelle.
Kameran kanssa olen liikkunut aika hyvin kesälläkin. Välillä marjastus vei voiton kuvaamisesta.

Minullahan on tarkoitus kerätä elämässäni uusia kokemuksia. Nyt osallistuin Puolangan mainosvideon tekoon. Tällä kertaa en ollut kameran takana vaan kuvattavana. Jotka minut tuntevat tietävät etten todellakaan viihdy kuvattavana. Päätin kuitenkin yrittää unohtaa inhoni taas kerran.

Tosin kuvausporukka tuli myöhässä ja oli viittä vaille, että lähdin pois koko touhusta. Kovin ammattimaista kuvaa en ensin saanut ja ei se kaikkien  järjestelyjen puolesta ollutkaan. Paikan isäntä Heikki oli kyllä laittanut puitteet kohdilleen. Olipa tilannut säänkin kohdilleen. Ukkonen väistyi juuri kuvausten tieltä ja ilta oli upea. Kun kuvaukset alkoivat, niin oli mukava kokemus. Kuvaus kesti muutaman tunnin ja siitä käytetään vain muutama hetki, että sellaista se käytäntö on.

Kuvauspaiklle näkyi Leppälä. Se näytti siltä, että olisi matalalla, vaikka onkin kunnolla vaaran rinteessä.

Ukkonen väistyi sopivasti kuvausten alta

Kuvauksessa käytettiin myös kuvauskopteria. Kuume iski, mutta otin kuumetta alentavaa....

Puitteet kohdillaan. Tässä kuvaaja Janne ohjaa kopterin kohti kuvauspaikkaa

Venekohtaus onnistuu hyvin kopterilla
Pari koiranäyttelijää




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Klikkaa kirjekuorta ja kirjaudu omaan sähköpostiisi. Kommentti tulee siis sähköpostiini ja kommentti osassa näkyy vain lähettäjän nimestä tai oman asetuksesi mukaan.