lauantai 3. syyskuuta 2016

Aamulenkillä

Eilen lähdin aamulenkille Leppälästä kohti kirkonkylää. Sää oli pilvinen ja ilman koskteus lähenteli 100%. Aivan ihanan hapekasta oli kävellä. Sääennustus ennusti sadetta vasta iltapäivälle. Uskoin sitä enkä ottanut kameralle suojaa. Noin kolme km ennen kotia vettä alkoi satamaan ja harmittelin kameran puolesta. Ystävällinen tuttavani otti minut kyytiin pelastaen kameran liialta kostudelta. KIITOS siitä.
Kuvauskohteita ei juurikaan ilmaantunut matkan varrelle. Kävin kuukkelipaikassakin ruokahoukuttimen kanssa, mutta eivät silloin ainakaan tulleet kuvattavaksi.. Jätin kuitenkin leivänmuruja. Syököön mikä ehtii.

Tälläinen juuren palanen kiinnitti huomioni. Kuvattavaa oli niukasti, joten nappasin tästä kuvan aikani kuluksi.

Matakalla oli muutama pökkelö kääpineen.

Tätä minä en ymmärrä. Tai metsästäjät ovat niin huonossa kunnossa, etteivät taivu poimimaan hylsyjä.

Aamulla oli paljon hämähäkin seittejä pisaroiden peitossa. Kuljin pitkän matkan kunnes tajusin napata pari kuvaa. Aiemmin oli suurempia verkkoja. Niistä kuvat vain päässäni.

Sieniä on tullut tänä syksynä paljon. Kangastatit

Sammal on vain niin kaunista.

Minä luulen, että tontut ovat lähteneet liikenteeseen.
Nokkosperhonen kotipihalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Klikkaa kirjekuorta ja kirjaudu omaan sähköpostiisi. Kommentti tulee siis sähköpostiini ja kommentti osassa näkyy vain lähettäjän nimestä tai oman asetuksesi mukaan.