perjantai 19. tammikuuta 2018

Aamuinen hiihtoretki

Kuten olette varmaan jo todenneet, niin nautin metsäsuksilla hiihtelystä. Toki valmiit ladutkin ovat mukavia kuten tänä aamuna. Olin lähdössä Kapustajoen tuvalle hiihtämään ja ajatuksena että voinpa hiihtää pitemmällekin. Otin kameran ja eväät mukaan. Lähinnä lämmintä juomista uuteen termariin. Sain sen joululahjaksi siskoltanio. On hyvä, kun siitä voi helposti ottaa juomaa suoraan pullon suulta muovisesta kaatonokasta. Ei tarvitse värkätä korkkien ja mukin kanssa.

 Latua ei oltu vielä tehty tai vain luistelutyylin tamppaus oli vasta valmiina. Enkä hallitse sitä tyyliä juurikaan. Päätin kääntyä kympin ladulle. Kyllä kannatti. Latu oli upeassa kunnossa. Sain hiihdellä rauhassa ja ottaa kuvia. Vain siskoni mies ohitti minut. Hän kertoi, että Metlalla on vielä lumiosemmat puut. Niissä lumi peittää puut niin ettei näy lainkaan runkoja. Tekisi mieli lähteä kuvaamaan sinne.
Mietin, että helposti tulee kangistettua kaavoihin. Menee samoja latuja. En ole muistaakseni hiihtänyt täällä pariin vuoteen. Tästä taitaa tulla uusi suosikkini. Lunta on kirkonkylän korkeudella 55-65 cm. Vaarassa enemmän.

 Klikkaa kuvaa, jos haluat nähdä suurempana.

Kympin ladulla löytyy mukavasti maaston vaihteluja. Itse olen aika arka laskemaan tuntemattomilla laduilla varsinkin. Latu oli kyllä hyvässä kunnossa, joten  alku jarruttelujen jälkeen uskalsin.

Puut tekivät välillä kattoja ladun ylle.

Lumikuormat ovat katkoneet puita täälläkin.

Puita on ollut myös ladulla, mutta ne on siivottu pois.


Kainuun sähkökatkot ovat työlistäneet sähkölaitoksen työntekijöitä. Välillä moottorikelkalla on saanut kulkea aika jyrkkiäkin kohtia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Klikkaa kirjekuorta ja kirjaudu omaan sähköpostiisi. Kommentti tulee siis sähköpostiini ja kommentti osassa näkyy vain lähettäjän nimestä tai oman asetuksesi mukaan.