sunnuntai 25. maaliskuuta 2018

Pari hiihtoretkeä

Tänään ja perjantaina oli mitä upeimmat hiihtokelit. Perjantaina kävin ensin ystäväni kanssa kävelyllä ja sitten siskoni ja heidän koiran kanssa hiihtämässä. Tänään kävimMe majavalammilla hiihtämässä. Raivasimme vähän kuvauspaikkoja ja veimme linnunpönttöjä. Tänään piti auringon paistaa koko päivän, mutta välillä oli pilvistä ja luntakin satoi hieman. Eilen olikin oikein kunnon lumikeli. Tässä muutamia kuvia viikonlopun retkiltä.
Aurinko paistaa, mutta yöpakkaset taitavat varmistaa hiihtokelejä vielä pitkään.

Hiihtäjän on hyvä hiihdellä omia latujaan

Tuolla on taas uksi minun juhlapöntöistäni



Puolangan kunta on aurauttanut koiraladun. Aivan ihana juttu. Muilla laduilla kävelijät, niin koira kuin ihmiskäveliätkin ovat vaaraksi hiihtäjille. Täällä koiria voi ulkoiluttaa ja hiihtäjät osaavat varautua koloihin ladulla. latu oli hyvässä kunnossa.

Itsellä ei ole koiraa, mutta jos joskus pitäisi olla, niin tämän kaltaisen ottaisin.

Jatkoimme omille laduille.

Suolla oli hienoja puita.

Lenkkiseuralle tuli jano

Hyvin maastoutuva pönttö. Tämä pönttö oli kyllä rivitalo, mutta kolme pönttöä menee eri puihin.

Tässä yksi kolmesta pönttö lähempää kuvattuna. Nauravapönttö
Majavalammen lähelle meni yksi pönttö.

Tämä pönttö löysi paikkansa Leppälän tien varresta

 Lintuja kuvasin myös. Haaveena olisi ollut lentokuvat, mutta ei onnistuneet. Sinitiaiset suunnittelevat jo pesimistä. Ruokintapaikalla oli aika hyvä kuhina muutenkin.
"Tämä pönttö on ollut minun ja puolisoni pönttö jo monta vuotta. Turha tulla muiden edes yrittämään.", tuumaa sinitiainen.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Klikkaa kirjekuorta ja kirjaudu omaan sähköpostiisi. Kommentti tulee siis sähköpostiini ja kommentti osassa näkyy vain lähettäjän nimestä tai oman asetuksesi mukaan.