lauantai 15. kesäkuuta 2019

Valokuvaharrastajien kokoontuminen Puolangalla

Viikonloppuna on ollut valokuvaajien tapaaminen Puolangalla. Kiinnostus oli aluksi suuri. Kesällä on paljon erilaisia tapahtumia ja juhlia. Niinpä tapahtuman lähestyessä osallistuja määrä kutistui. Pidot paranee, kun väki vähenee sanoi yksi osallistuja. Lopulta osallistujia oli satojatuhansia. Siis jos laskee kaikki jotka tulivat hyvin lähelle kuvaushetkellä. Niitä oli pilvin pimein. Tahtoivat tulla liian liki ja menivät puseron alle jne.
Heti alkuun oli selvää, että ohjelma ei ole kiveen hakattu. Joten perjantaina tuli ohjelman muutos. Valokuvasimme tikankontteja ennen hepokönkäälle menoa. Itselle köngäs on niin tuttu, että oli vaikeaa keksiä uutta näkökulmaa. Jotakin uutta sain tallennettua.

Klikkaa kuvaa, niin näet sen suurempana. Pääset takaisin tekstiosaan klikkaamalla mustalta taustalta.













































Nukkumaan pääsin puolen yön paikkeilla. Unta ei tarvinnut houkutella pitkän ulkoilun jälkeen.
Seuraavana vuorossa oli Pirttijärven ranta, Tiaisen torppa ja vaaramaisemat.














































Sunnuntaina lisää tikankonttikuvausta.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Klikkaa kirjekuorta ja kirjaudu omaan sähköpostiisi. Kommentti tulee siis sähköpostiini ja kommentti osassa näkyy vain lähettäjän nimestä tai oman asetuksesi mukaan.