keskiviikko 5. elokuuta 2015

Suuri sarviset porot

Mieheni työmaalle ja sen läheisyyteen on tullut kaksi urosporoa. Ne ovat tykästyneet halkolanssiin. Siellä ne viettävät melkein koko päivän. Varmaan olivat yöpyneet lanssissa. Vain kerran tämän päivän aikana ne olivat pois sieltä, kun sirkkeli oli soinut häiritsevästi. Mieheni oli lastannut autoon halkoja, eikä ne olleet kunnolla päätään nostaneet. Minulle toinen poroista esitteli sarviaan, mutta sitten kyllästui siihenkin ja päätti jatka lepotuokiotaan. Lepoa ne tarvitsevatkin, koska sarvien kasvattaminen joka vuosi vie enerkiaa. Lisäksi tiedossa on urosten voimia koitteleva syksy.
Kaksi urosporoa yöpymispaikallaan halkolanssissa. Ensin kumpikaan ei välittänyt autostani, kun otin muutaman kuvan.

Kun nousin autosta, niin toinen poro päätti myös nousta seisomaan.



Aikansa se esitteli sarviaan.

"Jaha eipä kannata tuhlata voimia tuohon naiseen."
"Paras jatkaa lepoa."



Kerran porot kävivät hetken pellolla ruokailemassa.

Kiire takaisin lepäämään


Lepoa jatkui.....ja jatkui

Porot vaivautuneet siirtymään minnekään, vaikka mieheni oli työskennellyt pinojen luona
Unta jatkui myöhään iltaan asti
7.8. vain toinen poroista jatkoi loikoilua halkopinojen läheisyydessä.

Hetkeksi poro nousi seisomaan, mutta jatkoi sitten loikoiluaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Klikkaa kirjekuorta ja kirjaudu omaan sähköpostiisi. Kommentti tulee siis sähköpostiini ja kommentti osassa näkyy vain lähettäjän nimestä tai oman asetuksesi mukaan.