lauantai 8. joulukuuta 2018

Huiskautuksia ym

Taivas on ollut pilvessä. Valokuvaaminen ei oikein ole ottanut tuulta purjeeseen. Itsenäisyyspäivänä kokeilin pitkästä aikaa huiskautuskuvia. Kamerasta löytyi myös muutama aiempi kuva.
Kuvan olen ottanut elokuussa, mutta sävy on sama kuin nyt ulkona.

Marraskuun loppupuolella oli pari aurinkoista päivää. 

Harmaapäätikka on palannut Leppälään. Se ei vain halunnut tulla kuvatuksi



Aurinko värjäsi taivaan. Tämä on värikkäämpi kuin luonnossa. Tällainen oli kuitenkin tallentunut kameraan.

Tämä vastaa paermmin todellista väriä.
Saimme lunta. ONNEKSI, sillä maisema valostui ilman aurinkoakin. Lukema on vanha. Lunta on tullut sen jälkeen lisää. Kaivan varmaan sukset esiin huomenna.


Loppuun huiskautuskuvat. Vähän tylsiä, mutta niitä oli mukava tehdä.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Klikkaa kirjekuorta ja kirjaudu omaan sähköpostiisi. Kommentti tulee siis sähköpostiini ja kommentti osassa näkyy vain lähettäjän nimestä tai oman asetuksesi mukaan.