tiistai 21. toukokuuta 2019

Lintuja

Tänään mökillä halkohommia ja öljyämistä. Öljytessä kuikat tulivat aika lähelle eivätkä ne lähteneet, vaikka puuhailin ja liikuin. tarkkailivat vain. Tölökätkin tulivat välillä lähelle ja välillä menivät naapurin laiturille nukkumaan. Olin lähdössä pois, kun kuulin linnun äänen. Ensin ajattelin, että lokki huutaa, mutta sääksi kaarteli viereisen mökin päällä kauan ottaen ilmavirtoja. Sitten se nousi korkealle ja lensi pois. Kävin Leppälässä ja majavalammilla. Sielläkin paljon lintuja, sammakoita ja kaloja. Näin majavankin kaukaa, mutta en ottanut kuvaa kuten en ottanut sammakoistakaan enkä kaloista.
Viikonloppuna oli ystävien kanssa puhetta, että taidan liikkua niin paljon metsässä, että haisenkin jo metsälle eikä linnut ym. säiky kovasti. Tänäänkin nuo rannan linnut ja suollakin lintuja tuli aivan lähelle. Pajulintu lensi suoraan viereeni laulamaan.

Isokoskelo ja telkät uiskentelivat saunan vierellä.


Olin öljyämässä kalusteita, kun kuikat uivat aika lähelle.


lepohetki naapurin laiturilla.

Sääksi eli kalasääski kaarteli mökin lähellä.




Suhteellisen iso Suomen oloissa oleva hämähäkki. Ei kiva, jos puree.


Majavan pesä suurenee vuosi vuodelta.


Samoin lampi suurenee.
Istuin pölkyn päällä ja kuinka ollakaan, niin liro lensi lähelle.

Ei välittänyt minusta. Suojana vain maaston värinen paita, jonka ostin viime kesänä veljen luona käydessä. Kovassa käytössä on ollut ja toimii hyvin kuvaustarkoituksiin.



Taitaa olla taivaanvuohi, mutta sen verran kaukan etten ihan varma.

Metsäkirvinen


Keltavästäräkki



Monta patoa peräkkäin. Taempi on varmaan 100-200 metriä pitkä. Se kaartelee ja on tiivis.

Pajulintu lensi aivan viereen laulamaan.

Kevään ensimmäinen rentukka. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Klikkaa kirjekuorta ja kirjaudu omaan sähköpostiisi. Kommentti tulee siis sähköpostiini ja kommentti osassa näkyy vain lähettäjän nimestä tai oman asetuksesi mukaan.