lauantai 12. syyskuuta 2015

Kempasvaaralla revontulia bongaamassa

Eilen illalla lähdimme siskoni ja hänen miehensä kanssa katselmaan ja kuvaamaan revontulia. Olimme päättäneet jo aikaisemmin, että lähdetään Puolangan Joukokylään Ketolaan ja otetaan eväät mukaan. Ketola on päivätupa, jonka vieressä on näköalatorni. Lähdimme hyvissä ajoin, jotta ehdimme tehdä säätöjä ym. Ilma oli mitä mainioin. Ehdimme perille ennen auringonlaskua. Aurinko laski vain juuri puiden taa, joten sitä ei kannattanut kuvata. Kuvasimme kuitenkin illankajoa enne kuin revontulet alkavat. Katsoin netistä ja uutisissakin kerrottiin, että on tulossa hienot revontulet. Kävi vain niin, että tulet olivat aktiivisimmillaan klo 19 tienoilla. Silloin oli niin valoisaa, ettei tulia näkynyt.
Valokuvasimme illan ja yön aikana myös luovasti ja valomaalaten. Tässä satoa. Kuvat muistuttavat toisiaan, mutta karsin pois myöhemmin ja mahdollisesti lisäänkin. Sylvi Härkönen on osassa kuvista toiminut valomaalaajana. Hän samoin kuin hänen miehensä avustivat luovissa kuvissa. Luovissa kuvissa ei ole käytetty monivalotustekniikkaa, vaikka se siltä voi vaikuttaakin. Yhdellä otolla otettuja ovat.
Kuvankäsittelyä olen tehnyt jonkin verran lähinnä olen säätänyt valotusta. Kohinaa poistin osasta kuvia ym

Siskoni laittoi Ketolan takkaan tulen. Onpahan ainakin jotkut tulet jos ei tule revontulia.



 Väliin luovaavalokuvausta revontulia odotellessa. Nämä kuvat on siis otettu yhdellä otolla ilman että olisi käytetty kameran monivaloitusasetusta. Eikä näitä ole photosopattu kerroksittain.






Mystiikkakokeilua revontulia odotellessa.


Tässä myös mystiikkaa, vaikka vahingolla suuri osuuskuvaan.
Sieltähän tuli saapui, vaikka ei se kovin suurena ollutkaan.


Valomaalattu piha eli Ketolan pihalla ei ole valoja vaan valotus on tehty tornista käsin. muuten Ketolaa ei erottaisi kuten seuraava kuva osoittaa.

Kuva otettu, kun revontulet himmenivät eikä käytetty valomaalausta.









Siskoni liikkuu tuolla portaiden lähellä liikkuvan.... näetö hänet?

Kuitenkin vähän kiemuraa näkyi revontulissa. Oikeasti silmä ei erota tulia noin hyvin vaan kameran kautta kaikki värit ja valot tulevat paremmin näkyviin




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Klikkaa kirjekuorta ja kirjaudu omaan sähköpostiisi. Kommentti tulee siis sähköpostiini ja kommentti osassa näkyy vain lähettäjän nimestä tai oman asetuksesi mukaan.